Tuua Jäppinen

Historia

Osoitteesta Launeenkatu 82 löytyy yksi Launeen harvoista suojelukohteista. Vanha tehdaskiinteistö, joka on toiminut alun perin huonekaluverstaana ja sen jälkeen mm. sähköliikkeenä. 1990-luvulla tiloihin siirtyi keskustasta pieni leipomo nimeltään Jauhopeukalot. Vuonna 2018 tapahtui omistajanvaihdos, jonka myötä leipomo-kahvila tunnetaan nykyään nimellä Muta&Kakku.

”Vuosi oli 2015. Kahden pienen pojan äitinä leipominen tarjosi omaa aikaa, haasteita ja tilaisuuden oppia uutta. Vaikka isäni oli leipurimestari, ala ei suoranaisesti ollut koskaan kiinnostanut. Se oli kuitenkin jotain, mitä pystyin tekemään päivätyön jälkeen kotona lastenkin paikalla ollessa.

Parin vuoden päästä tein kakkuja myös ystäville, ja jossain kohtaa huomasin, että tilauksia tuli jo tuntemattomiltakin. Ajatus yrityksestä ja isommin tekemisestä lähti siis ikään kuin huomaamatta, ja siinä kohtaa oli keksittävä myös nimi. Tmi Tuua Jäppinen ei kertoisi kenellekään mitään, ja kun en itsekään ole se vakavin ihminen, halusin ennemmin hauskan ja mieleenpainuvan nimen. Olen koulutukseltani puistopuutarhuri, ja tein sivussa myös silloin tällöin pihasuunnitelmia, joten Muta tuli luontevasti siitä. Teema kantoi aina logoon saakka. Leipomo on kuitenkin imaissut mukaansa niin, ettei pihasuunnitelmille ole jäänyt enää aikaa. Taustastani on kuitenkin hyötyä luovassa työssä, mitä nyt mittakaavat ovat pienentyneet. Onhan noita muutama minipuutarha rakentunut kakkujenkin päälle.

Jauhopeukaloilla olin käynyt asiakkaana jo aiemmin. Kun yrittäjät avasivat Lahteen toisen kahvilan vuonna 2017, kysyin puoliksi vitsillä töitä. Koin, että tämä maailma olisi aivan minun. Lopulta kesä 2018 oli käänteentekevä. Sain tarjouksen lähteä emännöimään Painovoima Bites -kahvilaa Mukkulan rantaan. Sain uusia asiakkaita, ja kun siirryin pois kotoa – liiketilaan! – tekemiseni sai aivan uutta virtaa. Jauhopeukaloiden omistaja kysyi mitä aion tehdä syksyllä, että mitäs jos ostaisit leipomon. Jäin pohtimaan vuorokaudeksi, ja seuraavana päivänä menin kysymään, oliko se vitsi. Siitä käynnistyi koko kesän mittainen prosessi, jossa jouduin punnitsemaan koko tulevaisuuteni. Kun rahoitus selvisi elokuun puolivälissä, asiat loksahtivat paikoilleen. 1. syyskuuta 2018 ostin Jauhopeukalot.

Kiinteistö

Muta&Kakun historia on siis monisyinen asia. Kaikki johtaa kaikkeen. Kohtalo, että uskalsin lähteä Painovoiman matkaan vakituisesta työstä. Ajattelin, että nyt tai ei koskaan. Ja sitten se poikikin jotain näin isoa! Edelliset omistajatkin olivat etsineet enemmän tyyppiä kuin rahaa, elämäntyön jatkajaa.

Joten täällä ollaan Launeella, tervetuloa Muta&Kakkuun!”

Yrittäjä
Tuua Jäppinen